hinnasto

30 min – 15 €
60 min – 28 €
90 min – 38 €
120 min – 46 €
150 min – 53 €
180 min – 59 €
210 min – 64 €

Vinkit sopivan ajan valintaan

Lyhyt - 30 min

Puolen tunnin ajalla ehdit pestä esimerkiksi yhden koiran ja turkin paksuudesta riippuen myös kuivaamaan. Lyhyt aika sopii erityisesti esimerkiksi nopeaan kurapesuun ulkoilun päätteeksi, kynsien leikkaamiseen, lemmikin kampaamiseen tai pienen, ohutturkkisen lemmikin pesuun.

Pomeranian koira itsepalvelupesulassa Tampereella.

Perus - 60 min

Tunnissa ehdit pestä ja perusteellisemmin kuivata esimerkiksi pienen koiran. Suosittelemme tunnin aikaa niille, jotka ovat tutustuneet pesulaan jo aiemmin ja joiden lemmikit ovat tottuneet erilaisiin pesu- ja hoitotoimenpiteisiin.

Pitkä - 90 min+

Pitkä aika sopii isommankin lemmikin perusteelliseen pesuun. Suosittelemme pitkää aikaa (minimissään 90 minuuttia) ensimmäiselle käyntikerralle, jotta ehditte tutustumaan tilaan ja sen varusteluun rauhassa. Varaathan riittävästi aikaa, niin vältyt kiireeltä ja kokemus on miellyttävä sekä lemmikille että itsellesi.